Edellisessä blogipäivityksessä kertomani hölkkäaloituksen sivuvaikutukset jatkuivat useamman päivän. Mies lähti suunnistuksen Tiomila-viestiin Ruotsiin ja käski lähtiessään ottamaan iisisti. Totesin, että sillä se lähtee, millä on tullutkin eli töppöstä vaan toisen eteen. Näinhän ei tietenkään mitkään liikuntasuositukset sano enkä alan ammattilaisena itsekään asiakkailleni tätä kehottaisi, mutta omalla kropalla voi vähän testailla. Ja kappas, niinhän tuo lähti. Juoksin heti kaksi päivää myöhemmin uuden 7 km lenkin pienen säryn siivittämänä, pidin päivän juoksulepoa ja tadaa, kipu oli huomattavasti vähentynyt, kun taas kokeilin uudestaan. Loppuviikosta se oli jo kokonaan poissa. Kummallista, mutta oikein mukavaa.
Tämä kuudes viikko piti sisällään myös ekat suunnistuskisat. Niihin pääsi mukavasti valmistautumaan rauhallisella opetustuokiolla metsässä, sillä Sporzz on mukana Jukolatiimin suunnistusopetuksessa ja yksi tiimiläisistä halusi yksityisopetusta. Mukavaahan se oli, erityisesti kotiäidin näkökulmasta, kun pääsi ilman lapsia ulkoilemaan. Nuorimmainenkin huoli kiltisti pullosta pakastettua tavaraa ja mies piti koko nelikon hengissä, ihan parhautta. Ne ekat kisat eivät ihan sitä parhautta sitten olleetkaan... Ykkösrastivälillä minulta kysyttiin neuvoa ja koskapa mihinkään ei sinänsä ollut kiire, pysähdyin auttelemaan. Siitä lähtiessäni kaarsin kuitenkin aivan soiroon, luin karttaa väärin ja tein noin viiden minuutin koukun rastille. Ärsytys oli korkealla, eikähän se tossukaan luonnollisestikaan siellä metsässä oikein noussut. Kakkosrastilla kisan voittaja sai kymmenellä minuutilla kiinni (maalissa eroa oli vielä kymmenen lisää) ja katselin kantapäitä noin kolmen askelen verran, ennen kuin kilpakumppani hävisi näkyvistä jonnekin horisonttiin. Niin. Alamäissä tuntui vielä ihan kohtuulliselta meno, vaikkeivät ne maisemat nyt siinäkään sentään ihan vilisseet. Mutta ne ylämäet!!! Tähän voisin laittaa muutaman tehokkaan ärräpään, sillä ne olivat aivan tuskaa. Loppuradasta mietin jopa keskellä jyrkkää rinnettä heijatessani, että kaadunkohan taaksepäin vain onnistunko sittenkin vielä nostamaan jalkaa. Reidet todella huusivat hoosiannaa. Ovatkohan entiset lihakset kokonaan vaihtuneet niissä sulaan suklaaseen?
Ehdin tietenkin julistaa comebackiani täysin rinnoin (kirjaimellisesti) ENNEN metsäjuoksukokeiluitani. Tähän liittyen huutelin innokkaiden joukkuekavereiden perään ja saimmekin kootuksi seuran naisista oman joukkueen Jukolan yöhön, "täytyyhän sinne päästä tunnelmasta nauttimaan". Valitsin itselleni aloitusosuuden, jolla on mittaa 13,8km. Ensimmäinen kisastarttini oli vaivaiset 3,9km ja maalissa kuolemaa tehdessäni mietin, että tähän pistetään kuukauden päästä yksi pikkuinen kymppi lisää. Ja mietin, että päässä taitaa viirata ja pahemman kerran.
Herkuttelua jatkoin tälläkin viikolla ihan surutta. Leivonnaisia, suklaata, keksejä ja karkkia meni taas joka päivä normiruokailujen lisäksi, mutta ehkä aavistus kohtuutta oli jo nähtävissä. Ainakaan yksikään suklaalevy ei tuhoutunut yhdeltä istumalta. Peukut sille, mutta onhan tässä matkaa. Viikon painoshowssa oli tuloksena yksi haihtunut kilo, eli ei vielä mitään suurta rallia sillä saralla. Tuleekohan hiljaa ikinä hyvä tai ylipäänsä yhtikäs mitään?
Liikunta, kuudes viikko:
la 50min hölkkä
su lepo (yön valvominen Tiomila-viestiä netistä seuraten)
ma 10min vr + 30min juoksutekniikka & loikat leikkipuistossa
ti 90min suunnistusopetus, rauhallinen vauhti (hölkkää & kävelyä)
ke 20min verryttelyhölkkä
to 10min vr + 50min suunnistus"kisa"
pe 60min suunnistuspetus, rauhallinen vauhti (hölkkää & kävelyä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti